Uusi ja parempi aika koittaa...Tiistai 9.2.2010 klo 18:19 - Henna Kurhinen Nyt olen taas vähän virkeämpi ja jaksan kirjoittaa.. On ihan sellainen fiiliskin. Olen koko päivän siivoillut ja tutkinut maailman menoa internetistä sekä tehnyt suoramarkkinoinnin suunnittelua Antin avuksi hänen valmistumistaan varten. Olen todella pahoillani kaikille, jotka ovat kommentoineet minulle useita kertoja että päivitän blogiani liian harvoin. Nykyään olen kyllä pääsääntöisesti kirjoittanut tänne edes kerran viikossa. Se on mielestäni ihan sopiva aika kirjoittaa jossei pysty useammin :) Tosiasiassa olemme halunneet Antin kanssa hiukan asettua aloillemme ja miettiä tulevaa. Vuosi 2010 on ollut mielestäni yhtä hullunmyllyä ja tuntuu jotenkin että jokin aivan ihmeellinen asia on pistänyt koko maailman hetkellisesti sekaisin. Meille on sattunut paljon vastoinkäymisiä jotka osa liittyvät jo kauas menneeseen aikaan ja tuntuu että kaikilla ympärillä on kamalasti myöskin huolia. Tänä vuonna olen voinut laskea yhdellä kädellä näkemiäni onnellisia ihmisiä kenellä oikeasti menee hyvin. Se on surullista mutta onneksi kesä tuo tullessaan auringon ja parempaa mieltä ja tahtoa ja lujuutta jaksaa ja yrittää. Ja voin muuten kertoa että rakastuminen ja rakkaus on ehdottomasti paras lääke kaikkiin vaivoihin mitä ikinä on sillä se auttaa kerta toisensa jälkeen jaksamaan ja vaikka kaikki muu olisi huonosti niin se yksi tärkein ja suurin voima on tallella. Rakkautta voi saada omalta kullalta, perheeltä tai oikeilta ystäviltään. Eli muistakaa kaikin puolin vaalia ihmisuhteita. Olen aina rakastanut ystävänpäivää ja se on minusta rakkauden juhlaa. Silloin voi vapaasti näyttää tunteitaan tai kertoa vaikka ihastukselleen tunteistaan. Olkaa siis rohkeita. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi. Jos pidätte jostain ihmisestä kertokaa se hänelle sillä voi olla että hänkin tuntee samoin tai oppii näkemään sinut paremmassa valossa tai ottaa sinut huomioon. Ystävänpäivässä on taikaa ;) Lahja on kaunis ele ystävälle tai rakkaalle tai jos aiot kosia tee se ystävänpäivänä ;) "Amerikkalaisesta Valentinuksen päivästä poiketen suomalainen ystävänpäivä on yleisemmin ystävien muistamisen, ei vain rakastavaisten juhlapäivä. Päivän tunnuksena on punainen (tai vaaleanpunainen) sydän, joka symboloi rakkautta ja ystävyyttä.." "Ystävänpäivä on luultavasti saanut alkunsa muinaisen Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 14. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa. Nuoret miehet kokoontuvat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä." Ystävänpäivä on siis alunperin ollut rakastavaisille. Suomessa muistetaan kaikkia rakkaita eli myös ystäviä :) Minä haluan ystävänpäivän ehdottomasti olevan romanttinen :) Antti voi hukuttaa mut ruusuihin tai viedä mut jonnekkin ja antaa rakkautta ja lämpöä vaikka me annamme sitä toisillemme muutenkin joka päivä. Myös minä keksin rakkaalleni jotain :) Ystävänpäivään kuuluu paljon herkkuja ja makeaa ja sydämiä ja rakkaudenosoituksia sekä ihania hetkiä :) Sitä odotellessa :) Nyt kaikki muistamaan ystäviä ja rakkaita, sekä lahja ja kortti ostoksille. <3 Huomenna minä menen taas laittamaan hiuksiani. Meksikon häämatka ja uusivuosi olivat aikaa kun emme paljoa viihtyneet Suomessa ja pidennykseni lähtivät jo pois ja vaalea väri joka on ollut minulla aina ennen kuin värjäsin tummaksi, alkoi paistaa läpi ja hiusten väri haalistui. Nyt vihdoin pääsen huoltamaan hiukseni uuteen uskoon ja niistä tulee upeat :) Kiitos siitä kuuluu upealle ja ainoalle oikealle kampaajalleni Akulle joka tekee kaiken viimeisen päälle ja täydellisesti. www.hiuskulma.fi on se paikka missä käyn ja tulen käymään aina. Meillä oli hetken sopimus kampaamon kanssa herttoniemessä siitä syystä että se paikka olisi ollut aivan meidän naapurissa ja sinne olisi ollut helppo kulkea mutta nyt tajuan, että mieluummin matkustan vaikka päivän laittamaan hienoja hiuksia kun tyydyn huonompaan lähellä. Sitäpaitsi Hiuskulma sijaitsee Vantaalla pienen bussimatkan päässä :) Minulle värjätään hiukset todella tummiksi ja sitten vielä myöhemmin ensi viikolla laitetaan upeat hiustepidennykset jotka ovat Star Locks-merkkiset huippulaatua olevat aidot hiukset. Sen jälkeen eikun mars kuvauksiin ja sitten kerron teille tarkemmin miten lopputulos syntyi :) Kuulemiin ja palataan astioille mahdollisimman pian :) <3 p.s Minulla on facebookissa uusi profiili ja jos olet tuttuni tarkista olenko jo kavereissasi ;) Vanhan olen ottanut ruuhkautumisen takia pois kun kaverimäärä ylitti 5 000 rajan. http://www.facebook.com/people/Henna-Kurhinen-Os-Kalinainen/100000518743578?ref=search |
|
Avainsanat: Henna Kurhinen, Antti Kurhinen, bb-henna, bb-antti, kurhiset, hiustenpidennykset, hiuskulma, ystävänpäivä, rakkaus |
|
|
10.9.2011 12:01
herve leger uk
Your Blog is very good, I like it! Thank you for your sharing!
|
|
10.9.2011 12:39
true religion jeans outlet
The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.
|
|
24.9.2011 6:31
Canada Goose Parka
The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.
|
|
27.9.2011 16:14
Coach Factory Online
as the market turmoil has weighed on trading and other businesses in recent weeks, senior executives have been debating even deeper reductions, according to people briefed on the matter who were not authorized to speak publicly.
|
|
27.9.2011 16:25
Coach Factory Online
as the market turmoil has weighed on trading and other businesses in recent weeks, senior executives have been debating even deeper reductions, according to people briefed on the matter who were not authorized to speak publicly.
|
|
27.9.2011 16:26
Coach Factory Online
as the market turmoil has weighed on trading and other businesses in recent weeks, senior executives have been debating even deeper reductions, according to people briefed on the matter who were not authorized to speak publicly.
|
|
17.11.2011 5:33
Coach Bags
Thank ah! Help me! Is wonderful! |
Henna ja Antti, olisi kiva jos laittaisitte "pullan" uuniin ja kertoisit sitten miltä
tuntuu kun toukka kasvaa ja kertoisitte
samalla uskostanne ja rupeaisitte
kirkossa julistamaan "hyvää sanomaa". Olen aivan varma että tällä
tavalla saisitte rahaa enemmän ja teistä
tulisi todella kuulusia ja jotain suurta.