Olen todella pettynyt viime ajan tapahtumiin ja olen myös itse syyllinen!Maanantai 22.3.2010 klo 17:50 - Henna Kurhinen
Eräät henkilöt sanoivat laivalla että julkisuus on kovaa peliä ja jos siihen lähtee, se pitää kestää. Jos tekee väärin laskut on maksettava jossain vaiheessa kuitenkin. AIVAN OIKEIN. Olemme avanneet yksityiselämämme kaiken, hyvät ja huonot asiat kaikelle kansalle. Onnellisimmat hetkemme, ilomme,rakkautemme. Niin myös riitamme, ongelmamme, ja surumme. Menimme naimisiin kaikkien silmien edessä ja vannoimme ikuista rakkautta. Se on ja pysyy. Emme kuitenkaan häpeä myöntää tai kertoa huonoista hetkistä... Nolointa mitä on, on mennä julkiselle paikalle ja pistää show pystyyn. Olemme kuitenkin henkilöitä jotka ovat esillä ja pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä. Mutta kukapa tälläistä huonossa valossa esiintymistä haluaisi. Tai haluaisi pilata kenenkään juhlia tai muiden kutsuttujen vieraiden fiilistä ja iltaa. Rakkaus on monimutkainen asia ja meidän kohdalla se on välillä todella tulista. Tämän takia myös naapurimme on saanut kärsiä. Sekä läheiset. Avioliittomme alku on ollut vaikeaa mutta silti niin ihanaa. Toivon että nyt alkaa se kultainen keskitie ja vuoristorata loppuu. Laivalla oli ihania ihmisiä, jotka ymmärsivät, auttoivat ja kaikesta huolimatta eivät tuominneet tai olleet katkeria mistään. Mm. eräät henkilöt keitä en niin hyvin tunne mutta on myös esillä, olivat todella mukavia. Kiitos siitä. SE että meistä on lähiaikoina uutisoitu huonossa valossa, on meidän tämän hetkisen elämäntilanteemme syytä. Vaikka kuinka yrittää olla vahva ja pärjätä, aina se ei vain onnistu. Antin kanssa opiskelemme hänen opintonsa kevääseen mennessä loppuun, suunnittelemme tulevaa ja olemme tehneet keikkaluontoista duunia. Jotain omaa on koko ajan kehitteillä mutta ei Roomakaan rakennettu päivässä. Liika stressi ja inhimilliset virheet ja erimielisyydet aiheuttavat vähän turhankin usein kyyneleitä ja riitaa. Tempperamenttia vastaan taistellaan tässä talossa joka päivä. Uskon kuitenkin että tilanne rauhoittuu. Ja olemme kovasti miettineet kompromisseja ja ratkaisua.Nyt loppui äänen korotus ja turha kiukuttelu. Itse varsinkin pitäisi aikustua. Jotenkin rakastan välillä kiukuttelua, ja huomionhakemista ja kun Antti ei huomaa saa se kuulla kunniansa ja taas on tullut riita turhaan tyyliin kaukosäätimestä. Mutta väitän että en ole ainoa :) Antti on kuin härkä. Minä heilutan punaista liinaa ja silloin se hyökkää kun en osaa enää hallita tilannetta ja ärsytän tarpeeksi. Meillä ei tosiaan ole tapana piekseä toisiamme henkihieveriin, nyt kuitenkin tämä ääritilanne johti käsirysyyn. Se on todella harmillista että niin kävi ja turhaa lähteä leimaamaan. Riitaan tarvitaan aina kaksi. Alkoholin kanssa emme läträä. Mutta näköjään mitä harvemmin sitä juomme sitä paremmin se kolahtaa ja lopputulos on aina sama. Riita kuin riita ja mistä tahansa. Olen mustasukkainen, ja Antti myös. Se on välillä koettellut meitä, mutta kukaan ei koskaan ole tullut reviirillemme, eikä tule. Tämä kaikki on siis ollut aivan turhaa. Eiköhän nyt ala vähän terveellisemmät elämäntavat ja paremmat ajat koittaa niinkuin kevät ja kesä. Jääköön huono mieli ja vastoinkäymiset taakse. Alan käymään mahdollisimman pian täällä kotikonnuillamme upealla exclusive salilla ahkeraan ja ruokavaliotakin menen tarkistelemaan keskiviikkona. Pyrin henkisesti hyvään ja tasapainoiseen elämään. Silloin kaikki varmasti tuntuu paremmalta. Rakkaus ja oma kulta on tärkeintä ja sitä pitää vaalia. Pahoittelen suuresti tyhmyyksiämme joista on aiheutunut harmia, mutta ihmisiä mekin vain olemme. Kuitenkin oli mukava kertoa tämä teille ja kun olen saanut sanani sanottua on paljon puhtaampi mieli :) Rakastan olla naimisissa ja kotona rauhassa oman kullan kainalossa. Muusta viis. Keep talkin'
Parhain terveisin ;) Henna
p.s Pitkän harkinnan jälkeen marssimme nyt vihdoin ja viimein tatuoijalle mistä olemme jo kauan puhuneet ja ikuistamme toistemme nimet johonkin paikkaan kehossa omalla hienolla toteutuksellamme. <3 |
|
Avainsanat: risteily, riita, avioliitto, antti, henna, bb, kevät, kesä, pahoinpitely |
|
|
22.3.2010 20:16
öööööööööö
JUST !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
|
|
22.3.2010 20:39
Juomakulttuuri
"Emme läträä alkoholilla", voi, voi, voi, |
|
22.3.2010 20:40
Sekoilua
Mahtavaa, saatiin uudet "Nykäset" enkä |
|
22.3.2010 20:53
Jappy
Hienoa Henna, että vihdoin myönnät ongelmanne. Se on vain ikävä kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus, että eivät ne ongelmat mihinkään katoa, jos niitä jo ensimmäisen yhdessäolovuoden aikana on noinkin paljon. |
|
22.3.2010 23:12
huhhuh
"oma on elämämme". kaiken paskan jaatte julkisuudessa ettei jaska edes juorulehtiä ostaa kun teidän pärstä on aina kannessa. Ja usein miten se johtuu teidän riidoista. Rakkaudesta tässä suhteessa ei ole puhuttu kertaakaan. Itse tulisin hulluksi... Löy kerran,lyö toisenkin :) jätä se ukko ja häivy julkisuudesta! sillä saattaisit saada asiasi kuntoon (8
|
|
23.3.2010 0:48
Pettynyt Anttiin :'(
Henna-kulta, miehet ei lyö naisia. Missään olosuhteissa. Milloinkaan. PISTE. |
|
23.3.2010 1:15
Maria
Loistavaa ! Vastoinkäymisiä tulee, mutta "niin myötä- kuin vastamäessä", niinhän se luvataan, kun mennään naimisiin, kyllä riidoista selvitään :) |
|
23.3.2010 1:34
aurinko
Mietin pitkään kommentoinko vai enkö mut nyt oli pakko. Yksinkertaisesti sanottuna pakene vielä kun voit! Sul on vielä koko elämä edessä ja mä uskon et oot oikeesti jopa suhteellisen fiksuki. Kaikkihan tekee nuorena virheitä ja niistä oppii ja kasvaa ihmisenä. Mut väkivalta ei oo mikää leikin asia. Antti on alusta asti vaikuttanu psykopaattiselta narsistilta ja niin surullista ku se onki. mä odotin millon tulee eka pahoinpitelu. Sillä ei oo väliä mitä tapahtuu naiseen omaan vaimoon ei kosketa väkivaltasesti ikinä. Alkoholi ei oo mikää tekosyy. Toi on niin vaikee juttu ja noita tarnoita on kuultu lukemattomia mut surullinen tosiasia on et Antin käytös vaan pahenee vuosi vuodelta ja lopulta sä elät täydellises helvetissä nyrkin ja sängyn välissä. Ja miks. Koska se narsisti osaa olla maailman ihanin, kultaisin ja rakastavin mies ku on pahoillaan ja aina vaan antaa anteeks sille kaiken. Toi teiän meno kuulostaa todella pahalta ottaen huomioon et te ootte ollu vasta puol vuotta naimisissa. Sä et usko sanaakaa tästä tekstistä koska rakastuneena on sokea ja ne narsistit osaa peittää sen pimeän puolensa yllättävän hyvin kunnes vuosien myötä alta paljastuu sellanen hirviö et sun elämällä ei oo enää mitää arvoa sen jälkee. Mieti hetki mitä sä haluut elämältä. Sä oot niin nuori vielä voisit saavuttaa vaikka mitä ja saada aidosti hyvän miehen rinnalle. Toinen vaihtoehto on elää helvetissä väkivaltasen hullun narsistin kanssa ongelmien keskellä ja seuraukset voi olla käsittämättömän pahoja. Sun valinta. Vielä pystyisit pelastaa ittes.
|
|
23.3.2010 1:41
Heidi_79
Huomaatko Henna kuinka textissäsi selittelet, miksi Antti teki niin ja teki noin. Kirjoituksissasi toistuu texti: Koska minä ärsytin,koska olen vaikea luonne jne jne. Vaikka kävisit kuinka hermoille j aolist hankala, tarvii Antin tietää mikä on ok käytöstä ja mikä ei. Älä alistu ja jättäkää nuo huumeilla leikkimiset muille sekopäille.
|
|
23.3.2010 2:41
Noora Vuorenheimo
Oot Henna hieno ihminen, mä tykkään susta vaikka en voikkaan sanoa sua mitenkään tuntevani :). Kyllä luulis julkisuudelle riittävän että te kaks Antin kanssa tunnette miten paljon toisianne rakastatte. Pidä pääsi pystyssä! Tsemppiä teille siis, xoxo ;P
|
|
23.3.2010 6:11
Mökin muija
Olen pettynyt Henna sinuun, syytät osittain Anttia tapahtuneesta. Mieshän on perheen |
|
23.3.2010 7:33
Ei mitään väliä
Minusta Henna on tärkeintä että saatte julkisuutta, laivajuttukin poikii teille rahaa. |
|
23.3.2010 8:01
Voih
Jos joskus eroatte niin näet varmasti kuinka sairasta teidän elonne on ollut. Siihen asti täytyy vain toivoa että mitään pahempaa ei satu.
|
|
23.3.2010 8:13
Huolestunut
Toivottavasti Henna asiat todella muuttuvat, tiedän myös paljon tapauksia jossa on perheessä väkivaltaa ja aina on ne samat lupaukset ja koskaan se ei lopu. Ja mielestäni vaikka kuinka ja paljon toista ärsyttäisi niin se ei koskaan oikeita käyttää voimakeinoja riita tilanteissa, kyllä niissä nainen yleensä toiseksi jää. Nyt vain kävi tuuri kun paikalla oli muita ihmisä ja tilanne rauhoittui, mutta entä sitten kun olette kahdestaan ja kukaan ei tulekaan riidan väliin. toivottavasti ymmärrät olla asiasta oikeasti huolestunut . en hetkeäkään epäile ettekö rakastaisi tosianne, mutta joskus se ei vain riitä pitämään suhdetta terveessä kunnossa
|
|
23.3.2010 13:38
pirjo57
hieno kirjoitus Henna! |
|
23.3.2010 14:55
Markkinointiosasto
Heissan Henna |
|
23.3.2010 22:21
Täti
Henna, tsemppiä sulle. Sano Antille että |
|
24.3.2010 7:39
Joopa joo
Jos sulla Henna on järkeä yhtään niin pistä stoppi Antin kirjoituksille, sinua tosi halventavia kirjoituksia ruksaa.. |
|
24.3.2010 10:33
Kirsikka
Hmnnnn. Toi kuningas alkoholi ei oo hyvä ystävä kellekkään, tehkää luja päätös ja lopetakaa bilejuominen kokonaan. Helpottaa!
|
|
24.3.2010 11:19
Kaikkea hyvää sulle Henna :)
Henna hyvä :) |
|
24.3.2010 12:28
Vaimoke
Mulla on Henna sellainen tunne että tää teidän juttu ei kanna. Ootte mennyt liian pitkälle kaikessa, ihmiset ei hyväksy ja ymmärrä Teitä. Vetäytykää julkisuudesta |
|
24.3.2010 19:28
Mamma
Mielestäni olet Henna ansainnut elämääsi |
|
24.3.2010 20:24
mummu
Vuoden sisällä on ero tosiasia, ennustaa mummu 60 vee
|
|
24.3.2010 21:54
Voimia.
Henna yritä vähän edes blogata ja laittaa kommentteja vaikka masentaa kovasti, |
|
24.3.2010 22:32
honey
Ihanaa että puolustat miestäsi!!! Se on rakkauden merkki että lyö!!! Mitä enemmän lyö sitä enemmän rakastaa!!!!!!
|
|
25.3.2010 8:59
Nolla
Teidän julkisuusarvo on nolla! Mitä olette saaneet aikaiseksi muta kuin känniörvellyksiä.. ETTE MITÄÄN. |
|
25.3.2010 13:44
ET
"Pitkän harkinnan jälkeen..." ?! :D ootte tuntenu toisenne yhden vuoden.haloo!!
|
|
25.3.2010 18:31
häpykarvaa for sale
Erinomainen kirjoitus teistä hymyn netissä: |
|
25.3.2010 21:10
L
Ihanaa, Henna ! <3 kaikkee hyvää vain ja ainoastaan teille :)
|
|
26.3.2010 11:31
Kitta76
Yleensä järkevillä ihmisillä on tapana tutustua puolisoehdokkaaseen, millainen hän oikeasti on ja miten tullaan toimeen - myös arjessa. Nyt on teille käynyt niin, että hetken seurustelun jälkeen vannotte jo ikuista rakkautta ja menette naimisiin, vielä kun seurustelun alkuhuuma on meneillään. Nyt näköjään, kun olette jo hetken toisenne tunteneet, onkin elämä yhtä tulimyrskyä ja vuoristorataa, tappeluita ja riitaa. Jos ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen(josta siis yli puolet naimisissa) meno on jo tätä luokkaa, niin huh huh. |
|
26.3.2010 18:48
dsfdg
LOLLLLL |
|
27.3.2010 21:40
Huoh
Menetinn uskoni ihmskunnan tulevaisuuteen kun sain selville että sinulla on oma kotisivu.
|
|
1.4.2010 9:41
Onnellisesti turvallisessa suhteessa
Me olemme seurustelleet vähän pidempään kuin te Antin kanssa, olemme molemmat hyvin tempperamenttisia ja suoria ihmisiä! Riitelemme pienistä asioista ja siinä missä isoistakin mutta EI koskaan siihen ole tarvittu nyrkkejä! Oli mukana alkoholi tai ei ! |
|
1.4.2010 18:22
perse-ari
Milloin te eroatte? Ajan kysymyshän se vain on mutta haluaisin tietää noin-päivämäärän. Tuskin vuotta ainakaan liitto kestää?
|
|
2.4.2010 2:39
MY
Hei! Tässä muutama kommentti, saavuin blogiisi Iltiksen twitter-uutisten kautta. |
|
3.4.2010 13:02
Jees
Moi Henna saisko kysellä mistä oot ostanu ton sun uimapuvun?
|
|
3.4.2010 22:23
fiinu
Siis eikö tässä ollu kyse et Antti tönäsi sua hieman ja kaaduit? Sekö on pahoinpitelyä nykyään? En oo jaksanu lukea näitä juoruja. Mua ihmetytään miksi teitä arvostellaan näin kärkkäästi. Tietenkin, jos on tunnettu telkkarista, media tulee seuraamaan tekemisiäsi. Kuvat, asiat näytetään kansalle erilaisina mitä ne todellisuudessa on. Asiat saa valtavat mittasuhteet. Näin valitettavasti toisinaan. En tajua miksi julkkisten jokikinen pikku ele pitää tuoda julkisuuteen, maailmassa on niin paljon vääryyttä että turhien tekstien painautusajanki vois käyttää hyödyllisempään! |
|
6.4.2010 9:35
Jenny
Voimia teille ja suhteellenne, uskon että kaikki kääntyy paremmaksi. Itse olen seurastellut vakavasti neljä vuotta ja ensimmäiset pari vuotta olivat temperamentistani johtuen hieman "tahtojen taistoa" ja turhia riitoja riitti. Nyt viime vuosina yhdessäolosta on tullut paljon seesteisempää (intohimon silti kärsimättä), olen onnelisempi kuin suhteen alussa. Uskon ja toivon et teille käy samoin. Työtähän se vaatii. Täytyy oppia riitelemään rakentavasti. Ja koittaa riitatilanteessa hillitä itsensä. |
|
27.9.2011 16:17
Coach Factory Online
as the market turmoil has weighed on trading and other businesses in recent weeks, senior executives have been debating even deeper reductions, according to people briefed on the matter who were not authorized to speak publicly.
|
|
17.11.2011 5:33
Coach Bags
Thank ah! Help me! Is wonderful! |
Moikka Henna
Vuoristorata ei valitettavasti lopu elämästänne, samoin Antin pahoinpitely tulee jatkumaan. Tähän astinen yhteiselonne
on klassinen esimerkki siitä kun kaikki menee perseelleen, alkoholia, huumeita, väkivaltaa ja jne. Ette vain itse näe ongelmaa kun olette sen keskellä. Sinun paikkaisi näyttäisi olevan hellan ja nyrkin välissä valitettavasti, olet tyyppillinen uhri
joka antaa kaiken anteeksi psykopaatille.