Olen testannut ja tykkään!

Nyt kannattaa tilata!

TILAA SUOMEN PARHAASTA VERKKOKAUPASTA!

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Satunnainen kuva

Kilot kuriin, mutta mistä motivaatio?

Tiistai 29.6.2010 klo 23:43 - Henna Kurhinen

Miltäpä kuulostaisi sellainen että haluaisi olla tyytyväinen itseensä ja voida hyvin.Ei siis laihduttaa vaan muokata itsensä sellaiseksi että itsellä on hyvä olo omassa kehossaan ja hyväksyä se. Viis siitä mikä tavoitepainosi onkaan. Minua kritisoitiin jo mediassa siitä kuinka paljon haluaisin painaa.  Mietin hetken itsekseni, että kenen elämästä tässä olikaan kyse. Minun. Enkö saa silloin päättää itse kuinka paljon haluan painaa.

Minä olen taistellut painoni kanssa kaksi vuotta. Mutta miksi. Jokainen muistaa hetken kun on ollut juuri sellainen kuin on halunnut ja on ollut tyytyväinen itseensä.Yleensä tämä tunne tulee harmillisesti vain jälkeenpäin. Ihaillaan sitä mitä joskus oltiin. Ihmiselle ja ylipäänsä naiselle on shokki, kun huomaa vartalossa tapahtuvan muutoksia mitä ei olla toivottu.

Minä suoraan sanottuna pidin vartalostani n.17 vuotiaana, mutta ottaisin pakettiin mukaan minun rintani nykyisellä tasolla. Ja se mikä on fakta niin tiedän sen, että siitä kunnosta en olisi tullut paljon muuttumaan jos olisin pitänyt kunnostani huolta tarpeeksi ja välittänyt itsestäni, vaikka olinkin kasvavassa iässä. Minä en kannusta ihmisiä laihuuteen enkä mihinkään tiettyyn painoon vain tärkeintä on minusta että itsellä olisi hyvä olla. Siitä se kaikki lähtee. Kun itsellä on hyvä olla niin voi tehdä myöskin muut onnelliseksi ja rakastaa. Mielestäni muutenkin ulkomuotoon ei pitäisi liikaa tuijottaa ja varsinkaan ajatella laihduttamista sillä muutoin siitä ei tule yhtään mitään ja laihduttaminen voi johtaa pakkomielteeseen. Tärkeintä on tavoitella sitä omaa päämäärää terveellä tavalla stressaamatta liikaa ja pysyä siinä ja sitä kautta olla onnellinen omassa elämässä ja omata hyvän itsetunnon.

Eli jos kerron blogissani vinkkejä niin en kerro vinkkejä suinkaan laihdutukseen vaan siihen kuinka pitää omasta kehostaan hyvää huolta ja miten saa hyvää motivaatiota omaan elämään ja kropan voimaan loistavasti. Sitten se omalla aktiivisuuella se paino sieltä pikku hiljaa alkaa pudota ja huomaatkin että muutoksia tulee.

Olen jutellut asiasta paljon Tiina Jylhän kanssa, jonka ansiosta olen ottanut pieniä askelia pikkuhiljaa siihen pisteeseen kuka haluan olla. Eli puhuimme ihan ruokavaliosta. Myöskin omalta mieheltäni olen saanut kullanarvoisia neuvoja ja mikä onkin ollut tärkeää, hän on ollut se joku joka kannustaa ja on jatkuvasti lähellä tukena.

Syy miksi en julkaise ruokavaliotani lyhentämättömänä tässä on se, että en tarvitse kriitikoita arvostelemaan sitä miten minkäkin olisi pitänyt mennä. Asia kun menee sillä tavalla, että sinun ruokavaliosi ei kuulu olla kenenkään muun ruokavalio. Ns. yleissohjetta ei siis ole. Jokainen ihminen kuluttaa eri tavalla, liikkuu eri tavalla ja tykkää eri ruoka-aineista.

Sen sijaan on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja, ja yleisiä ohjeita kuinka omaa kaavaa kannattaisi noudattaa. Tuloksia ei oikeasti saa haaveilemalla. Mutta niinkuin sanoin jos asiaa ajattelee liikaa ja asettaa itsellensä liikaa vaatimuksia, silloin on tapana että koko hommasta lähtee maku ja on helpompi luovuttaa. Tämä oli minulle tyypillinen ajattelutapa ennen ja täytyy myöntää, etä en ole päässyt siitä kunnolla eroon vieläkään. Mutta ainakin pitää taistella. Motivaatio siis pitää hakea. Ihan mistä vaan sen sitten ikinä saakin. Motivaatio+liikunta+ruokavalio on vankkumaton yhdistelmä ja yksikään ihminen ei voi(minkä kokoisena tahansa) olla huomaamatta muutosta jos tekee tämän oikealla tavalla. Ja voin kertoa että kun makuun pääsee siitä kehkeytyy pikkuhiljaa elämäntapa. Silloin olet jo voittanut :) nimittäin itsesi. Ja voit iloita. Minä luulin, että en enää ikinä tule näkemääni niitä muotoja mitä omistin ennen. Mutta kaikki on mahdollista.

minun ominaispiirteitäni olivat joskus laiskuus ja rakastin herkuttelua eikä nk. itsensä rääkkääminen tullut silloin kuulonkaan. silloin pidin liikuntaa ja terveellisesti syömistä siis tälläisenä. rääkkäämisenä.

Mutta totuus on se että on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja. ruoan suhteen on paljon hyvää ja paljon huonoa. Jos halua syödä terveellisesti pitää ensin ottaa selvää mistä terveellinen ruokavalio muodostuu ja sen jälkeen valita itselleen sopivimmat vaihtoehdot.

Liikunta on aina hyvästä ja sitä voi harrastaa monessa eri muodossa :)

Eli jos lähtee kasaamaan itellensä toimivaa pakettia niin voi aloittaa valitsemalla itsellensä ohjelman tähän tyyliin.Valitse aamupalasi, päivällisesi, illallisesi ja tapa millä liikut. Ota huomioon päivän rytmisi ja aikasi. Työt, matkat yms. Kaikki pitää soveltaa omaan päivään sopivasti. minä valitsin itselleni nämä ja liikunta muodon.

Älä siis aloita ainakaan näin. haluan laihtua nyt 10 kiloa kahdessa viikossa. jos ja vaikka siinä onnistuisitkin voit olla varma että syötkin sitten koko loppuikäsi sitä samaa millä laihduit ja teet rääkkiä. Ja kun se loppuu kilot tulee takaisin :)

ruoka-aineista sen verran että on proteiinia ja hiilareita. Kaikki sen tietää. Yksinkertaista. Laihdutuksen alussa tässä muutama hyvä vinkki.

Aamulla kannattaa syödä hiilareita jos niitä syö ja siitä saa vähän energiaa päivään. muuten niitä ei kannata liikaa syödä muta tässäkään en voi tarkkaan nevoa sillä esim. tietyissä liikuntalajeissa tämä voi olla hyödyllistä. Eli muuten sitten proteiinia tai päivällä vielä vähän aterian lisäksi pieni anos riisiä tai perunaa jos siltä tuntuu.

Minulle neuvottiin että jos haluan aluksi vähän tiukempaa linjaa ja nähdä vähän tuloksia niin n. viikon voi olla todella matalalla hiilareiden suhteen. Tätä ei saa kuitenkaan jatkaa pidempään sillä muuten tulee väsymystä ja ärtyneisyyttä liikaa.

Minä syön suunnilleen näin ja voin valita monista vaihtoehdoista.

Aamulla: puuro (hiilarit) tai jos haluan syödä proteiinia enimmäkseen niin aloitan jo aamulla syömällä maitorahkaa johon on laitettu mausteeksi rasvatonta jogurttia. (proteiini)

päivällä: kanaa ja tuoretta salaattia. syön kanan koipireiden tai sitten rintaleikkeen mikä on siis kanasta kaikkein paras vaihtoehto ja siinä ei ole lähes yhtään rasvaa.

Salaatti on oikeasti hyvää ja sitä saa syödä paljon. minä laitan salaattiin kaalia,tomaattia,kurkkua,sipulia,valkosipulia. Ja mielestäni se on todella hyvää :)

Illalla saatan syödä munakkaan tai sitten raejuustoa ja salaattia vielä vähän. Myöskin taas tuo maitorahka on sallittua. sitä voi maustaa mehukeitolla tai jogurtilla ihan hyvin :) Alaskan seiti käy myös hyvin tuomaan ravintoa myöskin kalaruokien puolesta ja sitä paistan iltaisin sipulin kera. Tai sitten voi syödä purkin tonnikalaa vedessä.

Tässä on pieni esimerkki. en kirjoita kaikkea mutta jokainen tajuaa pointin.

Lihoissa on kymmenen prosentin sääntö. ei lihaa missä yli 10 prosenttia rasvaa. jos haluaa syödä jauhelihaa niin naudan paistijauheliha on hyvä.

Syön vähintään muutaman tunnin välein. Kolmen tunnin välein on paras mahdollinen vaihtoehto. Välipaloina voi käyttää hedelmiä. Mutta ainakintuo kolme ateriaa päivässä on hyvä. niinkuin aina toitotetaan niin minäkin nyt sanon tässä että VETTÄ on pakko juoda. Siis VETTÄ. minulla on joka päivä kokoajan tiskipöydän vieressä pullo että esim.aamulla kun herään niin ennekuin teen mitään niin juon puoli litraa vettä ja johan alkaa herätä. ainakin kolme litraa on hyvä :)

Liikuntamuodokseni olen valinnut lenkkeilyn. Se on tehokasta ja kesällä ihanaa maisemien kera. siitä saan motivationi kun saan katsella ihania maisemia. Meidän kotimme rannan vieressä ui aina joutsenia :)

16 kommenttia . Avainsanat: laihdutus, elämänmuutos, motivaatio, vinkit

Matka Venäjällä ja sensation-bileet

Torstai 24.6.2010 klo 15:22 - Henna Kurhinen

 

 

 

 

Eli tuossa olisi vähän videomateriaalia meidän juhlista. Kuvat sekä videot olivat tänä vuonna meillekkin kyllä vähän pettymys, sillä olimme niin juhlatunnelmissa kun olimme odottaneet tuota päivää kauan, että tuo kuvaaminen jäi vähän toissijaiseksi :)

Meidät asut oli kyllä cool, ja kun bileet olivat kauniita naisia pullollaan niin silti naamio keräsi niin paljon huomiota ja oli niin erikoinen että minua ja Anttia pyydettiin jatkuvasti valokuviin :)

Menimme paikalle noin 11 aikaan jos oikein muistan, olimme siis ottaneet hieman drinkkiä ennen juhlaa :D itse asiassa tämä video kertoo siitä aika paljon :

  

Eli oltiin tuolla ulkona jonottamassa ja jonot olivat kilometrin pituisia. Videossa näkyy kuinka ihmiset tanssivat ulkona. Ulos oli järjestetty myös esitanssijoita ja siellä oli isot screenit :) Toi video saa minut aina nauramaan ja ollaan me kyllä niin sankareita. antti on pikku drinksuissaan ainakin super"kiltti" ja oikea kullannuppu :D

 

Yksi lempikohdistani bileissä oli tuo kun naiset tanssivat suihkulähteillä ja Eric Prydz oli soittamassa :)

 

 

 

Pahoittelen kuvan laatua ja sitä, että välillä on pilkkopimeää, sillä lainattiin Antin perheeltä meille superhyvä kamera jotta voitaisiin oikein zoomata ja saada hyvät videot, mutta tosiasiassa aloimme liian loppuvaiheessa sitä tarkistelemaan ja lopulta tuli niin kiire, että emme tienneet miten sitä käytämme :D

Jokatapauksessa juhlat olivat aivan mahtavat ja kestivät aamukuuteen asti :) suosittelen lämpimästi kaikille jotka tykkäävät tämänkaltaisesta musiikista.

Voin sanoa meidän molempien puolesta kyllä että vaikka tapahtumissa olikin maailmanluokan huippunimi tai nimiä niin kyllä tällä kertaa Venäläinen dj romeo vei voiton ja meidän sydämmen sillä hän soitti kyllä loppuun sellaiset upeat romanttiset mutta menevät soundit että itku meinasi tulla :)

Muutenkin Venäjän reissu oli todella upea. Menimme sen jälkeen Antin sukulaisten hoiviin, ja joka päivä pöydät oli katettu kaikilla herkuilla. Aamulla saattoi aamiaiseksi saada ihania blinejä hillon ja kerman kanssa sekä ruokalajeja oli kymmeniä ja kaikki mahdollinen suoraan tarjoiltuna. Meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä :) Venäjältä meillä tulee olemaan vielä muitakin ilouutisia, mutta otamme vielä vähän enemmän selvää asiasta ja kerromme sitten ;)

Ostin matkalta aivan upeat kengät, siis kahdet parit ja voin ottaa niistä kuvat tänne. Ne on nyt kuuminta hottia, ja kun kävelin niillä kerran kadulla niin johan ihmiset tuijottaa ja kehuu jopa naistenvessassa kenkiäni kokoajan :)

Seuraavassa blogissani ihmisten pyynnöstä julkaisen ruokavalioni ja muutaman hyvän vinkin miten voi hoikistua ja kroppa voi hyvin :)

Lähiaikoina kirjoitan myös rintasyövästä mikä on hyvin tärkeä aihe ja toivonkin, että kaikki naiset lähtisivät minun kanssani taistoon sitä vastaan :) Kerron myöhemmin miten se onnistuu. Olemme myös menossa vihdoin ja viimein kuvauksiin ja voitte nähdä sitten toivottavasti hoikistuneen olemukseni ja minun superkuuman mieheni ;) pus moi :) Ja hyvää Juhannusta <3

4 kommenttia . Avainsanat: sensation, matka, loma, pietari, bb-henna, bb-antti, Kurhiset, Venäjä

Uusi ihana kuvasto tullut :) Lue tarjoukset ja kuulumiset

Torstai 17.6.2010 klo 15:16 - Henna Kurhinen

http://www.avon.fi/PRSuite/eBrochure.page?index=1&cmpgnYrNr=201009

Selatkaa uusin kuvasto siis yllä olevasta linkistä ja katselkaa rauhassa. Jokaiselle varmasti löytyy jotain kivaa. Voitte sitten laittaa tilauksen minulle :) Henna@hennakalinainen.fi

s.  3-7.Uutuus, Ice Sheers kesätuoksut. Kolme ihanaa, edullista tuoksua:
   -Keltainen, sitrus-gourmand kategoria.
   -Vihreä, Hdelmäinen/merellinen, vesikategoria.
   -Lila, Hedelmäinen-gourmand kategoria.
Jokainen tutustumishintaan 11.90EUR (19.00EUR)


* Väriä vartalolle, Summer Glow vartalovoide vain 3,90EUR Kiinteyttää ja ruskettaa asteittain.

Tätä suosittelen kaikille. Tekee ihon kesäisen ruskeaksi ja kiinteyttää ihanasti.


* s.  66-76, Solutions tuotteita alehintaan. Esim. maximum moisture päivävoide 7.50EUR (13,00)
   Tarkista onko päivävoiteessasi suojakerroin. Kesällä välttämätön päivävoiteessa!


* Kesällä vieraillaan paljon. Tässä muutama tuliaisvinkki. Osta varastoon,niin ei tarvitse lähteä kauppaan etsimään.
  - s. 91 Planet Spa sarjasta Tropical shea butter setti 7,90EUR (16.00EUR). Sisältää käsi/kynsinauhavoiteen ja jalkavoiteen.
     Lisäksi pakettiin kosteuttavat sukat. Ihan lahja!


 - s. 126 Senses lagoon sarjasta pakettiin esim. suihkugeeli, käsisaippua ja vartalokuorinta, yht. 8,50EUR


 - s. 132-135 Naturals tuotteet yksi  hintaan 4,50EUR ja kaksi hintaan 6,90EUR. Esim. granaattiomena-mango sarjasta
   pakettiin suihkugeeli ja vartalovoide.


* s. 96-111 paljon uutuus koruja ja laukkuja kesäasuja piristämään. Kannattaa käydä katsomassa.


* Huipputarjous viimeisellä sivulla: Cherry ice jalkojenhoitosetti vain 8,50EUR. Sis. viilentävän jalkasuihkeen,
  jalkojen kuorinta-aineen ja jalkavoiteen. Ihana kirsikan tuoksu.

Minulla on tämä jalkojenhoito setti. Se on ihan mieletön ja jalat tuoksuvat koko ajan ihanan raikkaille ja naisellisille. Tämä kannattaa ehdottomasti hankkia. Siis kolme tuotetta vaan 8.50 e

 

Eli kerrotte esim. sivunumeron ja tuotteen tilausnumeron ja nimen. :)

Me olemme nyt lomalla täällä Venäjällä. Kävimme Pietarissa juhlimassa ja nyt olemme Antin entisessä kotikaupungissa. Täällä on ihanaa ja rentouttavaa.

Palaan asiaan sitten Suomessa ja laitamme matkavideoita ja kuvia. Uutis osiosta löydät jo mtv3 tekemän uutisen reissustamme.

 

Nähdään taas. Ensi blogissa kerron matkastamme- Laitan kuvia, sekä kerron vähän minun laihdutuksestani, kun siitä on yllättäen kirjoitettu joka paikkaan. Myös Avonilla on näppinsä pelissä. :)

9 kommenttia . Avainsanat: avon, kampanja 9, tilaus, kosmetiikka

Upeat asut Sensationeissa

Perjantai 11.6.2010 klo 15:55 - Henna Kurhinen

 

carnivalmasks.jpgHuomenna on sen aika :) Nimittäin koko maailmalla tunnetut juhlat voivat alkaa. Nimittäin Sensation White:t. Juhla on lähtöisin Amsterdamista joka viime vuonna alkoi tasan 10 vuotta sitten. Antti oli paikalla todistamassa tätä tapahtumaa. Silloin oli siis megabileet 10 kuluneen vuoden kunniaksi.

Yhdessä kävimme Pietarissa, sillä tapahtuma kiertää ympäri maailmaa mm. Tsekeissä, Puolassa, Saksassa, Tanskassa, Portugalissa, Brsiliassa yms yms..

 


Kaikki ovat pukeutuneet tapahtumaan aina todella hienosti ja tietysti pelkkään valkoiseen. Asua voi piristää pienillä yksityiskohdilla, mutta päällä pidettävän vaatteen tulee olla valkoinen. Päätimme tänä vuonna panostaa pukeutumiseen vähän enemmän ja tein todella upea löydön Itäkeskuksen Exotic- liikkeestä. Löysin todella upeat Karnivaalimaski-nimeä käyttävät upeat naamiot minulle ja Antille ja ostin ne mukaan samantien. Maskit on koristeltu jokaista pientä yksityiskohtaa myöten ja ulkomailla nämä ovat kovaa huutoa.

carnival1.jpgJoka kerta juhlalla on teema. Viime vuonna Pietarissa keskellä Skk-areenaa oli puu nimeltä love tree, eli rakkauden puu joka säihkyi ja välkkyi keskellä ja maailman parhaimmat dj:t soittivat keskellä sitä. Amsterdamissa oli wicked wonderland. Nyt on palannut kautta aikojen ensimmäinen teema minkä nimi on Ocean of White. Siksi maskini on merensininen ja antti otti hiukan hilltymmän valko- kulta värisen maskin. Nämä kruunaavat asumme.

Ylhäällä kuvassa näkyy samantyylisiä maskeja kuin minulla on höyhenien kanssa ja Antilla kultainen maski ilman höyheniä. Otan omista maskeistamme kuvan tänne myös. Ja tietenkin matkakuvat saatte nähdä myöhemmin.

carnival.jpgMaskin pukeminen tulee olemaan kova juttu, ja jo viime vuonna meitä kuvattiin Venäjän Music televisioniin ja se pyöri televisiossa useampana eri päivänä. Siellä Mtv:ta katsookin hiukan iso joukko verrattuna Suomeen :)

 

 

 

 

 

KATSO TÄSTÄ TÄMÄN VUODEN TRAILERI JA TIEDÄT MISTÄ ON KYSYMYS

                                                              

Me saatiin myös otettua upeaa pätkää viime vuonna, kun oltiin tuolla :)

Tänä vuonna tulee lisää :)

 

Tuolla Sensationeissa on aivan mielettömän upeat showt aina ja kaikki tehosteet. Katosta laskeutuu milloin mitäkin oliota ja koristeita ja isoja kuplia, ja tulta syöksee lavan edestä.

 

 

Lue Mtv3 uutinen meidän asuistamme Sensationeissa

BB-Kurhiset bilettävät Pietarissa: Henna on kuin lintunen - MTV3.fi - Viihde - Uutiset

 

 

 

                                   
                   Tässä kuvassa olemme viime vuonna sensationeissa mihin saavuimme upealla limusiinilla :)                            

sensation2009.jpg

6 kommenttia . Avainsanat: Sensation white, ocean of white, bb henna, bb antti, pietari, skk areena

Ulkonäkö kertoo pidätkö huolta itsestäsi :)

Maanantai 7.6.2010 klo 1:09 - Henna Kurhinen

Heippa taas :)

Olo on nyt pirteä ja ajattelin että nyt alan pitämään oikeasti huolen sivuistani sillä täällä käy lukuisia ihmisiä huolimatta siitä tapahtuuko sivuilla mitään. Sivuni tulevat tästä lähtien olemaan hyvin kauneuspainotteiset ja jakelenkin vinkkejä erityisesti naisille kauneudenhoitoon liittyen ja jaan mielipiteeni tuotteista ja palveluista. Tietysti myös laitan minusta sekä Antista viihdeuutiset ja kommentoin niitä uutis-osiossa. Yritän myös kuvittaa blogia ja sivuja muutenkin.

Eli tässä muutama perusjuttu minun kauneudenhoitoon liittyvistä asioista.

 Minulla on hiustenpidennykset jotka olen teetättänyt hiuskulmassa tikkurilassa. Pidän siis pitkistä hiuksista ja entiset vaaleat hiukset olenkin
nyt vaihtanut tummaan. Hiuskulmassa minulla on oma upea hiuskäsittelijä Aku Raita joka loihtii pidennykseni käden käänteessä. Rakastan pitkiä näyttäviä hiuksia. Värit hankin aina Schwarzkopfilta.

Olen myöskin jo parin vuoden ajan käyttänyt rakennekynsiä ja rakastan pitkiä kynsiä. Kynnet käyn laittamassa Itäkeskuksessa World nailsissa.

Olen myös nuorempana käynyt suurennuttamassa rintojani Tiina Jylhän klinikalla The lookissa ja nykyään käytän hänen ihonhoitopalveluitaan kuten esim. kemiallista kuorintaa kasvoille, joka pitää epäpuhtaudet loitolla.

Rakastamme mieheni kanssa aurinkoa yli kaiken mutta rusketus pitää olla ympäri vuoden. Käytän Avonin todella hyviä itseruskettavia ja käymme yhdessä Kaisaniemen tehokkaassa  Golden sun nimisessä solariumissa.

Vaatteeni hankin usein Fiorellasta, sillä mielestäni siellä on persoonallisia ja omaperäisiä, tyttömäisiä vaatteita mistä pidän.

Kenkäni ostan usein esim. Pietarista tai muuten Venäjältä, sillä siellä kengät ovat todella upeita ja kaikilla naisilla on upeaakin upammat korkokengät aina jalassa. Emme ole käyneet siellä vielä niin usein yhdessä, mutta joka kerta saan vähintään yhdet :) Antti kulta ostaa :) <3


Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen tosiaan alkanut Avonin kauneuskonsultiksi juuri äsken ja olen suorastaan rakastunut tuohon touhuun. Se on minulle harrastus, mutta siinä on myös hyvät mahdollisuudet ansaita hyvin tai saada itsellensä upeita tuotteita edullisesti. Olen huomannut, että kun olen alkanut tekemään sitä hommaa ja saanut olla tekemisissä eri ihmisten kanssa, etenkin naisien, niin olen kuin uusi ihminen.

Niin se on että jokaisen pitää löytää jostain se inspiraatio ja asia mikä kiinnostaa ja sitä kautta hakea hyvää oloa ja energiaa päivittäiseen elämään. Silloin rakkauselämäkin voi hyvin :)

Olen saanut meikkien esittelystä ja niiden välittämisestä itselleni mieluisaa tekemistä ja tuotteet ovat niin ihania että on mukava, kun muut naiset tulevat siitä tietoiseksi ja pitävät tuotteista. Se on niin ihanaa kun  ne ovat edullisia ja hyviä ja tuoksuvat ihanalle eikä tarvitse käyttää järjettömiä summia ostoksiin. Pikkurahalla saa monta tuotetta.

 

avonkuva1.jpg

Tarjolla on paljon muutakin kun meikkejä ja jokainen kuvasto on erilainen ja todella houkutteleva.Tarkoitus ei missään vaiheessa ole tyrkyttää tuotteita kenellekkään vaan naiset levittävät sanaa toistensa keskuudessa Avonista.

 

 

                                                        tässäkin kuvassa hajuvesi,   vartalosuihke ja vartaloemulsio  yhteishintaan hiukan yli 20 euroa. Ja kaikki tuoksuvat todella hyvälle.

 

 

Ei tarvitse ostaa kalliiden välikäsien kautta meikkejä ja voiteita. Nämä tulevat Avonilta suoraan ja minä en niiden välittämisestä ota maksua :) Ei ole siis kauppiastoimintaa että pitäisi vielä oma hinta laittaa päälle. Tähän perustuu edullisuus.

Tuotteet täyttävät muutenkin kaikki naisten kriteerit. Eli niitä ei todellakaan ole testattu eläimillä. Ne ovat kierrätyskelpoisia ja osa tuotteista tukee kotiväkivaltaa, Roosa Nauha-säätiötä rintasyöpää vastaan sekä sademetsiä ja luontoa mm. istuta puu kampanjalla.

Itse vaihdoin kaikki tuotteet Avoniin. Hui hai Diorit ja kaikki brändit jotka maksaa maltaita mutta eivät itseasiassa ole yhtään sen parempia. Sitäpaitsi rahaa pitää jäädä muuhunkin kun vain meikkipussin kohentamiseen.

avonkuva.jpg

 

Laitan tänne kampanjasta yhdeksän alkaen teille kaikille kuvaston selattavaksi ja voin sanoa että se on upea :) Lue myös edellinen blogini missä kerrotaan kauneuskutsujen järjestämisestä ja voit ilmouttautua minulle sähköpostilla.

Kaikki ketkä rakastavat ihanaa naisten hömppää tai muuten pitävät huolta esim. ihostaan ja välittävät ulkonäöstään voivat alkaa seuraamaan tätä blogia ja jakaa kokemuksia täällä kanssani :)

Ja miehet sitten myös voivat lukea meidän tempauksista ja muuten seurata minua ja myös Anttia julkisuuden henkilöinä, sillä normaaliin tapaan tänne tulee uutiset sekä blogia meidän menoista ja kuulumisista :)

Nyt menen kultani viereen ja meikkipussi kainalossa nukkumaan :)

Halit

Henna

5 kommenttia . Avainsanat: kauneudenhoito, meikit, voiteet, hiukset, iho, Avon, kynnet

Hei ihanat naiset :)

Perjantai 4.6.2010 klo 1:26

Hei nyt kaikki ihanat naiset!! järjestän kauneusillan itse kampanjan yhdeksän alkaessa kesäkuun lopussa mutta nyt otan vastaan ilmoittautumisia sähköpostiin henna@hennakalinainen.fi jos haluat itse kutsua ystäväsi koolle ja minut paikalle esittelemään Avonin ihania tuoksuvia tuotteita. Kyllä :) voit siis järjestää tyttöjen illan ja kutsua ystäväsi ja tuttusi ja jaan teille kaikille ihanat tuoksuvat herkulliset kuvastot ja saatte testata tuotteita ja meikkailla yhdessä sekä tehdä hoitoja mm.vartalonkuorinnoilla yms kaikilla ihanilla voiteilla jotka kaikki tuokuu taivaalliselle. Valitset omasi makusi mukaan. Avonin tuotteita ei ole testattu eläimillä ja se tukee naisten rintäsyöpäsäätiötä roosa-nauha tuotteilla. Avon tarjoaa kaikki naisten kauneuden hoitoon. Paljon muutakin kuin meikkejä :) ja lähes kaikki tuoksuu <3 klikatkaa tänne ja katsokaa tarkemmin :) jokainen kutsujen järjestäjä saa valita itselleen myös lahjan ja kutsujen järjestäminen ei maksa sinulle yhtään mitään :) julkaisen täällä kohta kampanjan yhdeksän kuvaston koska se on aivan mielelttömän ihana..siihen asti moi moi ;) se ilmestyy 17. päivä. ennen sitä tehkää varaukset ja minä otan teihin yhteyttä ja kerron lisää.

http://www.avon.fi/PRSuite/home_party.page

tästä linkistä voit katsoa kuvan isompana.. :)

 

kotikutsuohjelma.jpg

 

Sweet kisses

 

Henna

4 kommenttia .